Rotumääritelmä

Tanskandoggi - Deutsche Dogge

Alkuperämaa: Saksa Ryhmä 2

Lyhyt historiaosuus
Nykyisen tanskandogin esi-isinä pidetään vanhoja "Bullenbeissereita" kuten myös ajavia vinttikoiria ja villisikakoiria, jotka olivat englantialaistyyppisen vahvan mastiffin sekä nopean ja ketterän vinttikoiran välimuotoja. Ensisijaisesti doggi-nimitystä käytettiin suuresta ja voimakkaasta koirasta, jonka ei tarvinnut olla mitään tiettyä rotua. Myöhemmät nimet kuten ulmindoggi, englannindoggi, tanskandoggi, ajava vinttikoira, villisikakoira ja suuri doggi kuvasivat näiden koirien eri tyyppejä värin ja koon mukaan. Berliinissä vuonna 1878 tri Bodinusin johdolla kokoontuneet seitsemän asiaan vihkiytynyttä kasvattajaa ja ulkomuototuomaria päättivät, että kaikkia edellä mainittuja muunnoksia aletaan kutsua nimellä "Deutsche Dogge". Näin luotiin perusta itsenäisen saksalaisen koirarodun kasvatukselle. Vuoden 1880 Berliinin näyttelyn perusteella tanskandogille vahvistettiin ensimmäinen rotumääritelmä, jota "Deutsche Doggen Club 1888 e.V." on vuodesta 1888 valvonut ja vuosien varrella useasti muuttanut. Nykyinen rotumääritelmä on laadittu FCI:n mallin mukaiseksi.

Yleisvaikutelma
Tanskandogin jalossa yleisvaikutelmassa suureen, voimakkaaseen ja tasapainoiseen rakenteeseen yhdistyvät ylväys, voima ja tyylikkyys. Voimakas olemus, jossa yhdistyvät jalous, yleisvaikutelman tasapainoisuus, sopusuhtaiset linjat ja erityisen ilmeikäs pää, antaa katsojalle vaikutelman jalosta patsaasta. Tanskandoggi on koiramaailman Apollo.

Tärkeitä mittasuhteita
Rakenne vaikuttaa lähes neliömäiseltä, erityisesti uroksilla. Rungon pituus (rintalastasta istuinluihin) saa uroksilla olla korkeintaan 5 % ja nartuilla korkeintaan 10 % säkäkorkeutta suurempi.

Käyttäytyminen/luonne
Ystävällinen, lempeä ja omistajiinsa, erityisesti lapsiin kiintyvä; pidättyväinen vieraita kohtaan. Vaatimuksena on itsevarma, peloton, helposti käsiteltävä ja oppivainen seura- ja perhekoira, jolla on korkea ärsytyskynnys; ei käytökseltään hyökkäävää

Pää

Kallo-osa:
Suhteessa kokonaisuuteen, pitkänomainen, kapea, selväpiirteinen, ilmeikäs, hyvin meislautunut (erityisesti silmien alta); kulmakaaret ovat hyvin kehittyneet, eivät kuitenkaan liiaksi korostuneet. Etäisyyden kirsusta otsapenkereeseen tulee olla mahdollisimman sama kuin otsapenkereestä vain hieman erottuvaan niskakyhmyyn. Kuonon ja kallon ylälinjojen tulee olla yhdensuuntaiset. Edestä katsottuna pään tulee näyttää kapealta, jolloin kuononselkä on mahdollisimman leveä ja posket vain hieman erottuvat, eivät missään tapauksessa voimakkaasti korostuneet.

Otsapenger:
Selvästi erottuva

Kirsu:
Hyvin kehittynyt, pikemminkin leveä kuin pyöreä; sieraimet ovat suuret. Kirsun tulee olla musta, poikkeuksena musta-valkokirjavat koirat (harlekiinit). Niilläkin musta kirsu on toivottava, mustaläiskäinen tai lihanvärinen kirsu on kuitenkin sallittu. Sinisillä koirilla kirsu on antrasiitinvärinen (haalistunut musta).

Kuono-osa:
Syvä ja mahdollisimman suorakulmainen. Selvä huulikulma ja tummapigmenttiset huulet. Musta-valkokirjavilla koirilla sallitaan puutteellisesti pigmentoituneet tai lihanväriset huulet.

Leuat/hampaat/purenta:
Hyvin kehittyneet leveät leuat. Vahva, terve ja täydellinen leikkaava purenta (42 hammasta hammaskaavion mukaisesti).

Silmät:
Keskisuuret, mantelinmuotoiset ja mahdollisimman tummat; ilme eloisa, älykäs ja ystävällinen. Sinisillä koirilla hyväksytään hieman vaaleammat silmät, musta-valkokirjavilla koirilla sallitaan vaaleat tai keskenään eriväriset silmät.

Korvat:
Luonnostaan riippuvat, ylös kiinnittyneet, keskikokoiset ja etureunastaan poskenmyötäiset.

Kaula:
Pitkä, kuiva,lihaksikas ja pystyasentoinen, hbieman eteenpäin viisto, lapoihin hyvin liittyvä ja hieman päätä kohti kapeneva. Niskalinja on kaareva.

Runko

Säkä:
Voimakkaan rungon korkein kohta. Säkä muodostuu lapaluiden harjanteista, jotka ovat korkeammalla kuin okahaarakkeet.

Selkä:
Lyhyt ja kiinteä, lähes suora ja laskee vain hieman taaksepäin.

Lanne:
Hieman kaartuva, leveä ja voimakaslihaksinen.

Lantio:
Leveä, vahvalihaksinen, ristiluista hännän kiinnityskohtaa kohti hieman laskeva ja siihen huomaamattomasti liittyvä.

Rintakehä:
Kyynärpäihin ulottuva. Selvästi kaartuvat, pitkälle taakse ulottuvat kylkiluut. Rinta melko leveä, eturinta selvästi erottuva.

Alalinja ja vatsa:
Vatsalinja nousee sulavasti taaksepäin ja muodostaa rintakehän alaosan
kanssa kauniisti kaartuvan linjan.

Häntä:
Kintereisiin ulottuva, ylös kiinnittynyt, tyvestään leveä ja kärkeä kohti tasaisesti oheneva. Koiran ollessa levossa häntä riippuu luonnollisella kaarella. Koiran innostuessa ja liikkuessa häntä on hieman sapelimaisesti kaartunut, se ei kuitenkaan nouse paljoa selkälinjan yläpuolelle. Harjamainen häntä ei ole toivottu.

Raajat / etuosa

Lavat:
Voimakaslihaksiset. Pitkä ja viisto lapaluu muodostaa olkavarren kanssa noin 100-110 asteen kulman.

Olkavarret:
Voimakkaat ja lihaksikkaat, hyvin rungonmyötäiset: niiden tulee olla  hieman lapaluuta pitemmät.

Kyynärpäät:
Eivät ulos- eivätkä sisäänpäin kääntyneet.

Kyynärvarret:
Voimakkaat ja lihaksikkaat, edestä ja sivulta katsottuna täysin suorat.

Ranteet:
Voimakkaat, tukevat ja vain hieman kyynärvarren rakenteesta erottuvat.

Välikämmenet:
Voimakkaat, edestä katsottuna suorat, sivulta katsottuna vain hieman eteenpäin viistot.

Käpälät:
Pyöreähköt. Korkeasti kaareutuvat ja tiiviit varpaat (ns. kissankäpälät). Kynnet lyhyet, vahvat ja mahdollisimman tummat.

Raajat / takaosa

Yleisvaikutelma:
Luusto on kauttaaltaan vahvojen lihaksien peittämä, jolloin lantio, lonkka ja reisi vaikuttavat leveiltä ja pyöristyneiltä. Voimakkaat hyvin kulmautuneet takaraajat ovat takaa katsottuna yhdensuuntaiset eturaajojen kanssa.

Reidet:
Pitkät, leveät ja hyvin lihaksikkaat.

Polvet:
Voimakkaat, lähes suoraan lonkkanivelen alapuolella sijaitsevat.

Sääret:
Pitkät ja lihaksikkaat, hieman reisiä lyhyemmät.

Kintereet:
Voimakkaat ja vakaat, eivät sisään- eivätkä ulospäin kiertyneet

Välijalat:
Lyhyet, voimakkaat, lähes kohtisuorassa alustaan nähden.

Käpälät:
Kuten etukäpälät.

Liikkeet

Tasapainoiset, sulavat, maatavoittavat ja keveän joustavat; raajojen tulee edestä ja takaa katsottuna liikkua yhdensuuntaisesti.

Karvapeite & värit

Nahka:

Tiiviisti pinnanmyötäinen, yksivärisillä hyvin pigmentoitunut, mustavalkokirjavilla pigmentointi läiskien mukaisesti.

Karva:

Hyvin lyhyttä ja tiivistä, sileästi rungonmyötäistä ja kiiltävää.

Väri:

Tanskandoggia jalostetaan kolmena erillisenä väriryhmänä:
a) keltaiset ja juovikkaat
b) musta-valkokirjavat eli harlekiinit ja mustat
c) siniset

Keltainen:
Vaalean kullankeltaisesta syvään kullankeltaiseen, musta maski on toivottava. Pienetkään valkoiset merkit rinnassa ja varpaissa eivät ole toivottuja.

Tiikerijuovainen:
Vaalean kullankeltaisesta syvään kullankeltaiseen oleva pohjaväri, jossa mahdollisimman tasaisesti ja selvästi erottuvat kylkiluiden suuntaiset mustat juovat, musta maski on toivottava. Pienetkään valkoiset merkit rinnassa ja varpaissa eivät ole toivottuja.

Musta:
Kiiltävän musta, valkoiset merkit ovat sallittuja.

Mustiin kuuluvat myös manttelikoirat, joilla musta väri manttelin tavoin peittää rungon. Kuono, kaula, rinta, vatsa raajat ja hännänpää voivat olla valkoisia.

Myös koirat, joilla on valkoinen pohjaväri ja suuret, mustat laattamaiset läiskät (plattenhund) kuuluvat mustiin.

Musta-valkokirjava (harlekiini):
Pohjaväri puhtaan valkoinen, mieluiten ilman minkäänlaista päistärsävyä. Valkoisella pohjalla on epäsäännöllisiä rosoreunaisia ja kiiltävän mustia läiskiä, jotka ovat jakautuneet kauniisti yli koko rungon. Harmaat tai ruskehtavat läiskät eivät ole toivottuja.

Sininen:
Puhtaan teräksen sininen, valkoiset merkit rinnassa ja käpälissä ovat sallittuja.

 

Koko

Säkäkorkeus:
Uroksilla vähintään 80 cm ja nartuilla vähintään 72 cm.

Virheet

Kaikki poikkeamat edellä mainituista kohdista luetaan virheiksi suhteutettuna
virheen vakavuuteen.

Yleisvaikutelma:

Puutteellinen sukupuolileima, tasapainoton rakenne, liiallinen keveys, liiallinen karkeus.

Luonne:

Puutteellinen itsevarmuus, hermostuneisuus, matala ärsytyskynnys.

Pää:

Eri suuntaiset pään linjat: omenapää, kiilamainen pää; liian vähäinen otsapenger; voimakkaasti korostuneet poskilihakset.

Kuono:

Suippo, liian niukat tai liian roikkuvat (lepattavat) huulet; kovera, kyömy tai laskeva kuononselkä.

Purenta/hampaat:

Kaikki poikkeamat täydellisestä purennasta (kuitenkin yhden P1:n puuttuminen alaleuasta hyväksytään), yksittäisten etuhampaiden epäsäännöllinen asento, mikäli purenta pääosin pysyy muuttumattomana, liian pienet hampaat.

Silmät:

Löysät silmäluomet; liian voimakkaasti punoittavat sidekalvot; vaaleat, pistäväilmeiset tai meripihkan keltaiset silmät; kaikilla yksivärisillä veden siniset tai keskenään eri väriset silmät. Liian kaukana toisistaan olevat, vinot tai liian syvällä sijaitsevat silmät.

Korvat:

Liian ylös tai liian alas kiinnittyneet, sivuttain nousevat tai litteästi päänmyötäiset korvat.

Kaula:

Lyhyt, paksu kaula, ns. hirven kaula, liiaksi kaula- tai kurkunalusnahkaa.

Selkä:

Notko- tai karpinselkä; liian pitkä selkä; takakorkeus.

Lantio: Voimakkaasti luisu tai vaakasuora.

Häntä:

Liian paksu, liian pitkä tai liian lyhyt, liian alas kiinnittynyt, liian korkealla selkälinjan yläpuolella, koukkumainen tai kierukalla oleva sekä sivulle kääntyvä häntä. Rikkihakkautunut, kärjestään paksuuntunut tai typistetty häntä.

Rintakehä:

Litteä tai tynnyrimäinen; puutteellinen leveys tai syvyys; liian voimakkaasti esiin työntyvä rintalasta.

Alalinja:

Liian vähän ylösvetäytynyt vatsalinja; puutteellisesti palautuneet nisät.

Eturaajat:

Eivät tarpeeksi kulmautuneet; kevyt luusto, heikot lihakset; muu kuin pystysuora seisonta.

Lavat:

Löysät tai liian raskaat; jyrkkäasentoiset lapaluut.

Kyynärpäät:

Löysät, ulos- tai sisäänpäin kiertyneet.

Kyynärvarret:

Kaarevat tai välikämmenen yläpuolelta taipuneet.

Ranteet:

Paisuneet tai huomattavasti taakse- tai eteenpäin taipuneet.

Välikämmenet:

Liian viistot tai jyrkkäasentoiset.

Takaraajat:

Liian avoimet tai liian voimakkaat kulmaukset, pihtikinttuisuus, kinnerahtaus tai länkisäärisyys.

Kintereet:

Paisuneet tai epävakaat.

Käpälät:

Litteät, hajavarpaiset tai pitkät; takakannukset

Liikkeet:

Liian lyhyet tai jäykät. Toistuva tai jatkuva peitsaaminen. Keskenään epäsuhtaiset etu- ja takaraajojen liikkeet.

Karvapeite:

Kaksinkertainen karvapeite, kiilloton karva.

Värit
Keltainen:

Kellanharmaa, kellansininen, isabellanvärinen tai likaisen keltainen väri.

Juovikas:

Hopeansininen tai isabellanvärinen pohjaväri; haalistuneet juovat.

Musta-valkokirjava (harlekiini):

Siniharmaan sävyinen pohjaväri, suuret kellanharmaat tai siniharmaat läiskät.  

Musta:

keltainen, ruskea tai sinimusta väri.

Sininen:

Keltainen tai mustansininen väri.

Vakavat virheet

Luonne:

Arkuus

Purenta/hampaat:

Tasapurenta.

Silmät:

Ulos- tai sisäänkiertyneet silmäluomet (ektropium tai entropium).

Häntä:

Koukkuhäntä

Hylkäävät virheet

Vihaisuus tai sairaalloiset piirteet.

Luonne:

Aggressiivisuus tai pelkopureminen.

Kirsu:

Lihanvärinen tai halkinainen kirsu.

Purenta/hampaat:

Ylä-, ala- tai ristipurenta

Väri:
Keltaiset ja juovikkaat:

valkoinen otsapiirto, valkoinen kaulus, valkoiset käpälät tai sukat ja valkoinen hännänpää.

Siniset:

Valkoinen otsapiirto, valkoinen kaulus, valkoiset sukat tai valkoinen hännänpää.

Musta-valkokirjavat:

Valkoiset, joissa ei ole lainkaan mustaa väriä (albiinot) sekä kuurot koirat; ns. porsliiniharlekiinit (joissa on pääasiassa sinisiä, harmaita, keltaisia tai myös juovikkaita läiskiä), ns. harmaaharlekiinit (joilla on mustien läiskien ohella harmaa pohjaväri).

Koko:

Rotumääritelmän antaman säkäkorkeuden alitus.

HUOM! Uroksilla tulee olla kaksi normaalisti kehittynyttä kivestä täysin laskeutuneina kivespusseihin.